Arja Korolainen

Olen Kajaanilainen itseoppinut kuvataiteilija, syntynyt suomussalmella. Kuvataidetta harrastanut nuoresta lähtien ja kehittänyt taitojani kansalaisopistolla, erilaisilla kursseilla ja Kajaanissa käynyt Taideteollisen opintoviikkoja.

Maalaan akryyli-, akavarelli-, kynä – ja tussivöreillä sekä sekatekniikalla. Keramiikkatöiden tekeminen on myös lähellä sydäntä.

Teokseni ovat realistisia tai abstraktia tai kumpaakin yhdistellen. Työskentelen siveltimellä, palettiveitsellä ja erilaisilla lastoilla sekä sieniä käyttäen.

Aiheet ammennan luonnosta, jossa värit ja tunnelmat vaikuttavat vuodenaikojen mukaan. Myös ihmiset ja eläimet ovat aina kiehtoneet sekä lähellä oleva elävä elämä.

Useampia yksityisnäyttelyjä olen pitänyt ja useissa yhteisnäyttelyissä olen ollut mukana Kajaanissa, Kainuussa ja Kainuun ulkopuolella.

Olen jäsenenä Kajaanin Kuvataiteilijat ry:ssä, Oulun Taiteilijaseura ry:ssä sekä Taidevaltatie Toivo ry:ssä.

Terveisin Arja Korolainen

sähköposti: arja.korolainen3@gmail.com

puhelin: 045-1201730

instagram: @arjakorolainenart